Eqvitia vastaa Moilas-konsernin ulkoisesta kirjanpidosta. Taloushallinnon toimintatapaohjeistuksen ja automaattisen talousraportoinnin kehitystyö voivat johtaa yhteistyön syvenemiseen.
Tuotannossa syntyvän hukan ja sivuvirtojen hallitseminen on yksi elintarviketeollisuuden suurimmista haasteista.
Gluteenittomiin leipomotuotteisiin erikoistunut Moilas valvoo valmistusprosessiaan erityisen huolellisesti. Se heijastuu myös talouspuolen tarpeisiin.
– Nykypäivän taloushallinto perustuu paljolti tietoon. Hinnoittelu on muuttunut nopeasyklisemmäksi ja hinnoittelu edellyttää entistä tarkempaa kustannustietoutta, sanoo Business Controller Aleksi Paukku.
– Tulevaisuudessa tarvitsemme yhä enemmän tarkkaa ja reaaliaikaista linja-, asiakas- ja tuotekohtaista kateseurantaa.
Laatua aikataulun mukaisesti
Moilas-konserniin kuuluu leipomon lisäksi kaksi kiinteistöyhtiötä ja kaksi sijoitusyhtiötä. Eqvitia on vuodesta 2019 alkaen vastannut niiden kaikkien ulkoisesta kirjanpidosta.
Taannoin Moilas ja Eqvitia tekivät yhteisvoimin taloushallinnon toimintatapaohjeistuksen. Äskettäin konserni sai käyttöönsä automaattisen talousraportoinnin, jonka Eqvitia rakensi Power BI Webiin, kaikkien saataville reaaliajassa. Eqvitia otti tarvittavat tiedot konsernin ERP-järjestelmästä, täsmäytti ne kirjanpitoon ja suunnitteli graafiset määrittelyt.
Paukku pitää yhteistyötä Eqvitian kanssa onnistuneena. Kun hänen ei tarvitse kiinnittää huomiota taloushallinnon yksityiskohtiin, aikaa jää enemmän muun muassa henkilöstö- ja it-hallinnon kysymyksiin.
– Eqvitia toimii laadukkaasti sovitun aikataulun mukaisesti ja kehittää toimintaa palautteemme pohjalta. Tästä on hyvä laajentaa yhteistyötämme.
– Eqvitia osallistuu aikaisempaa syvemmin arkeemme, jolloin saamme parhaan palvelun ja he pystyvät keskustelemaan kanssamme mahdollisista lisäpalveluista.
Moilas Oy
- Yksi Suomen suurimmista yksityisistä leipomoista, gluteenittomien leipomotuotteiden markkinajohtaja
- Liikevaihto 17 miljoonaa euroa
- Työntekijöitä 86