Saavuimme torstaina Nizzan aurinkoiseen ja kauniiseen ympäristöön. Talolla teimme ensimmäisenä huonejaon ja tutustuimme talon ympäristöön. Perjantaina aloitimme normaalin työnteon, joka on sujunut tähän mennessä moitteettomasti. Asiakastöiden ohella olemme pitäneet muutamia sisäisiä koulutuspäiviä tehostaen omia työtapojamme. Etätyöskentely Nizzassa on saanut kiitosta myös työntekijöiltä.
”Työnteko täällä on sujunut moitteetta ja ilman ongelmia. Kiitos nykyteknologian ja sähköisten työvälineiden, työnteko on nykyään mahdollista ajasta ja paikasta riippumatta. Aamulla onkin mukava herätä idyllisessä eteläranskalaisessa vuoristomaisemassa, ottaa kuppi kahvia, käynnistää tietokone ja ryhtyä töihin. Vaikkei täällä enää lämpimimmät kesäkelit olekaan, voittavat olosuhteet Suomen vesisateet, loskan ja harmauden. Uskonkin, että etätyöskentely ulkomailla antaa uutta virtaa ja energiaa arkeemme.”, kertoo Joni Rahkonen.
Toki olemme ehtineet töiden lisäksi myös nauttimaan ihanasta auringosta ja Suomen ilmastoa lämpimämmistä keleistä, ajoittain on päästy jo kesäkeleihin. 🙂
Viikonloppuna kävimme tutustumassa tarkemmin myös Cannesin ja Nizzan rantaviivoihin sekä katsomassa Monacon Casinoa. Casinoa tosin ihailtiin tällä erää vain ulkoa käsin. 😉
PS: Matkamme herätti huomiota myös mediassa – käy kurkkaamassa mitä Kauppalehti ja Keskisuomalainen kirjoittivat etätyömatkastamme.