Yrityksen perustaminen on Suomessa kaikkea muuta kuin byrokraattista. Silti siinä on hyvä ottaa huomioon muutamia tärkeitä asioita, jotta suurimmat haasteet yrityksen toiminnan aloittamisessa eivät tule vastaan siinä vaiheessa, kun yritys on jo perustettu. Sen vuoksi taloushallinnon kumppanin hankkiminen jo ennen itse yrityksen perustamista on suositeltavaa.

Millaisissa asioissa tilitoimisto voi toimia aloittavan yrittäjän tukena ja miksi tilitoimistokumppanin hankkiminen kannattaa jo ennen yrityksen perustamista? Avaamme tässä artikkelissa muutamia merkittävimpiä hyötyjä taloushallinnon kumppanin hankinnasta osana yrityksen perustamista.

Taloushallinnon kumppani tuo kokemuksensa suunnitelmalliseen aloittamiseen

Toiminimen perustaminen on helppoa ja se onnistuu verkossa jopa 15 minuutissa. Silti jo osakeyhtiön perustamisessa on taloushallinnollisia asioita, jotka yrittäjän on hyvä ottaa huomioon. Silloin ammattilaisen kanssa keskustelu aiheesta vaikkapa kahvikupin äärellä on kannattavaa. Näin yrittäjä pystyy hyödyntämään taloushallinnon kumppanin kokemusta suunnitelmallisessa aloittamisessa ja ottaa huomioon tulevalle kasvulle tärkeät tekijät jo ennen yrityksen perustamista.

Yrityksen verotus ja siihen vaikuttavat asiat

Yrityksen verotukseen vaikuttavat esimerkiksi yhtiömuoto ja toimiala. Sen vuoksi on tärkeää, että uudella yrittäjällä on heti alusta lähtien selvillä, miten hänen suunnitelmansa yhtiömuodosta ja toimialasta, jolla toiminta tulee tapahtumaan vaikuttavat yrityksen tulevaan verotukseen. Taloushallinnon kumppani pystyy auttamaan tulevaa yrittäjää olemaan selvillä siitä, miten tämän mahdolliset päätökset vaikuttavat verotukseen ja millaiset päätökset ovat pitkäaikaissuunnitelmat huomioiden kannattavia.

Yrittäjä saa perustettua yrityksen vain muutamalla allekirjoituksella

Aloittavalla yrittäjällä on aina paljon asioita harkittavana ja päätettävänä jo ennen yrityksen perustamista. Silloin yrittäjän taakkaa voi keventää taloushallinnon kumppani – tilitoimisto, joka hoitaa yrityksen perustamisen yrittäjän puolesta. Tällöin yrittäjälle riittää silloin se, että hän allekirjoittaa muutaman paperin.

Tarpeisiin vastaava taloushallinnon järjestelmä jo perustamisen yhteydessä

Jo yrityksen perustamisen yhteydessä tai viimeistään heti sen jälkeen on hyvä pohtia hetki myös sitä, millä taloushallinnon järjestelmällä yritystä lähdetään ohjaamaan. Valitun järjestelmän tulisi olla alkuun  kevyt ja edullinen,  mutta samalla sen pitäisi pystyä jatkossa  kasvamaan ja skaalautumaan isommaksi, vastaten kasvavan yrityksen tarpeisiin. Sen vuoksi on tärkeää, että uusi yrittäjä hyödyntää taloushallinnon kumppanin apua yrittäjälle sopivan, kevyen mutta informatiivisen talouden seurantamallin suunnittelussa ja toteuttamisessa sopivan järjestelmän yhteyteen.

Yrittäjälle jää aikaa keskittyä olennaiseen

Kun yrittäjällä on heti ensimmäisestä askeleesta lähtien tukenaan tilitoimisto joka huolehtii taloushallinnon asioista jää yrittäjälle itselleen aikaa keskittyä uuden yrityksensä toiminnan aloittamiseen. Kun taloushallinnon kumppani vastaa siitä, että taloushallinto toimii kuten pitää, antaa se uudelle yrittäjälle enemmän pelivaraa yrityksen aloitukselle merkittävien tehtävien toteuttamiseen sekä omaan ydinosaamiseensa keskittymiseen.

Onko yrityksen perustaminen sinulle ajankohtainen aihe tai pitkään mielessä pyörinyt haave? Ota ensimmäinen askel kohti unelmasi toteuttamista – lataa yrityksen perustamisen askeleita käsittelevä maksuton oppaamme tai ota meihin yhteyttä! Autamme sinua mielellämme alkuun uudessa seikkailussasi.