Kokemuksiamme etätyöstä ulkomailla

Täällä ovat etätyöt jatkuneet normaaliin malliin. Aurinkoa ja hyvää tiimihenkeä on riittänyt! Mutta myönnettäköön, on täälläkin muutamana päivänä hieman satanut. 😉 Etätyöreissullemme lähdettäessä jokainen päätti omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, onko reissulla viikon vai kaksi. Viikon reissussa olleet lähtivät kotimatkalle viime torstaina. Teimmekin tässä välissä ensimmäisen yhteenvedon etätyöreissun kokemuksistamme. Tässä tähän astisia kokemuksiamme ja ajatuksiamme etätyöstä ulkomailla.

Alkuun hieman jännitimme, miten viikon tai kaksi pärjää työkavereiden kanssa tiiviimmin asuessa. Olihan kyseessä kuitenkin aika tiivis viikko tai kaksi, kun asumme samassa talossa. Huomasimme kuitenkin nopeasti, että jännitys oli ihan turhaa. Kuten työpaikallammekin, olemme tulleet erinomaisesti toimeen ja hyvä henki on säilynyt koko reissun ajan. 🙂 Kaikki ovat olleet hyvin mukana ja omaakin aikaa on päässyt viettämään kukin omalla tavallaan – vaikka sitten urheillen tai viulua soittaen.

Asuintalomme sekä samalla työskentelypaikkamme on ollut onnistunut valinta. Talon piha-alue on viihtyisä ja kaunis, idyllisestä Cabriksen kylästä puhumattakaan, jossa talomme tarkemmin sijaistee. Ainoa miinus on ollut, että talomme sijaitsee hieman syrjemmässä, joten liikkuminen lähikaupunkeihin ja -kyliin on ollut ajoittain haastavaa. Meillä on ollut käytössämme vuokra-auto, jolla olemme pääosin liikkuneet. Vapaa-aikaa olemme reissun aikana viettäneet pääosin yhdessä. Olemme tehneet ruokaa talolla, vierailleet paikallisella viinitilalla sekä käyneet tutustumassa lähikaupunkeihin. Lähikaupungeista olemme kolunneet muun muassa Nizzan, Monacon ja Cap Ferratin nähtävyyksiä. Unohtamatta myöskään Cannesin kauniita rantamaisemia.

Olemme kaikki huomanneet, että etätyö onnistuu erinomaisesti paikasta kuin paikasta. Ei siis ole väliä, onko etätyössä kotona vai ulkomailla. Ainut, mitä tarvitaan, on toimiva nettiyhteys sekä läppäri. Etukäteen hieman jännitimme, miten nettiyhteys pelaa. Olemme kuitenkin olleet erittäin positiivisesti yllättyneitä, ettei nettiyhteyden kanssa ole ollut mitään ongelmia. Muutaman kerran nettiyhteys on ollut hieman hidas, mutta muutoin työn teossa ei ole ollut suurempia haasteita. Olemme työskennelleet samassa talossa, jossa olemme myös asuneet, joten normaaleja työpisteitä meillä ei ole ollut käytössä. Ajoittain työergonomia ei ole täysin ollut parhaimmillaan läppärin näytöllä työskennellessä, mutta siitäkin on pienellä verryttelyllä selvitty. Pohdimmekin, että työtila voisi olla erikseen, jolloin työergonomia säilyisi työssä hieman paremmin. On ollut hienoa ja rohkaisevaa huomata, että etätyötä voi vaivatta tehdä myös hieman pidemmän aikavälin ja paperia ei juurikaan tämän päivän työskentelyssä tarvitse. Ehdottomasti siis lähtisimme vastaavalle reissulle tulevaisuudessakin, jos tilaisuus tällaiseen tulee! 🙂

Etätyö altaan äärellä Etelä-Ranskan upeissa maisemissa - kyllä kelpaa

Voimme lämpimästi suositella tähän asti kokemamme perusteella etätyötä muillekin työyhteisöille. Kokemuksena reissumme on ollut erittäin hieno ja olemme hitsaantuneet työporukkana entistä enemmän yhteen! 🙂

Jaa artikkeli somessa:

Jaa Linkedinissä
Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä