MH-Betoni Oy

”Päätuotteitamme ovat betoniset julkisivuelementit. Tuotteidemme korkean laadun ja täsmällisten toimitusaikojen lisäksi tarjoamme asiakkaalle erittäin selkeän ja yksityiskohtaisen raportointi- ja jälkilaskentajärjestelmän.

Halusimme taloushallintoomme ulkoistettuja osia lähinnä kolmesta syystä. Ulkoisten palveluiden avulla pienennämme riskiä katkoille, kun asiat eivät ole yhden tai kahden ihmisen takana. Meidän ei myöskään tarvitse murehtia lomatuurauksista, ihmistemme kouluttamisesta tai järjestelmäkysymyksistä. Lisäksi saamme nyt kehitysideoita laajemmalta tiimiltä, meitä auttaa Eqvitialla kolmen hengen tiimi.

Aiemmin teimme kaiken itse ja koimme ulkoistuksen jopa hieman hankalaksi. Lähdimmekin liikkeelle ulkoistettuun malliin pala kerrallaan. Ensimmäisenä Eqvitian nopeat ja näppärät tekijät alkoivat laskemaan palkkamme, joustavasti vieläpä meidän omaa ohjelmaa käyttäen. Siirtymä oli siis meille varsin helppo ja turvallinen. Pian huomasimme palvelut laadukkaiksi ja laajensimme ulkoistusta myös koskemaan kirjanpidon, tilinpäätöksen ja veroilmoituksen.

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä.”

Raisa Sahlman
Hallintojohtaja